Linnoitusniemen kärkeen kohoaa kesäkuussa 2018 Suomen suurin Hiekkalinna

Lappeenrannan Hiekkalinna juhlii 15-vuotista taivaltaan. Linnoitusniemen kärkeen kohoaa kesäkuun aikana Suomen korkein Hiekkalinna.

Kaupungin markkinointi-, matkailu- ja asiakaspalvelupäällikkö Mirka Rahmanin mukaan Hiekkalinna palaa kunnioittamilleen juurilleen ja on jälleen linna.

– Hiekkalinna kunnioittaa vahvasti eurooppalaisen kulttuuriperinnön teemavuotta linnateemallaan. Noin 100 veistoksen kokonaisuudessa tullaan näkemään muun muassa kaikki Suomen linnat ja Viipurin linna, Saimaan alueen matkailukohteita sekä Saimaan läheisen Venäjän matkailualueen tarjontaa. Huomioimme myös Venäjällä järjestettävät jalkapalloilun MM-kisat sekä Lappeenrannan Ryanair-lentojen yhteistyökohteet, Ateenan ja Milanon.

Hiekkalinna pitää sisällään kaksi tornia, joista toinen on ympyräkartion ja toinen monikulmakartion muotoinen. Toinen torni pyritään rakentamaan 10 metrin korkuiseksi. Suomen suurin Hiekkalinna ei ole vielä avajaispäivänä 9.6. valmis, vaan yleisö voi seurata linnan valmistumista aina kesäkuun loppuun asti. Valmista linnaa pääsee ihailemaan heinäkuun 1.7. päivästä alkaen aina 2.9. asti.

Ammattilaisveistäjiä tulee eri puolelta maailmaa, mutta myös yleisöllä on tänä vuonna mahdollisuus osallistua veistotyöhön. Hiekkalinnan valmistumisesta vastaava Kimmo Frosti kertoo, että Suomen suurin Hiekkalinna valmistuu yhteisvoimin.

- Järjestämme ohjattuja, maksuttomia ja avoimia yleisöveistovuoroja 12.6.-30.6. välisenä aikana ti-la klo 16-18. Välineet löytyvät Hiekkalinnalta. Hiekka sotkee jonkin verran, joten se kannattaa huomioida vaatetuksessa.

Suosikkeina pikkujuna ja karuselli

Hiekkalinnan alue tarjoaa kävijöille ennätyslinnan lisäksi tuttuun tapaan muutakin toimintaa. Kahvilasta ja jäätelökioskilta voi ostaa herkkuja. Kestosuosikit kuten pikkujuna, karuselli ja hiekkalaatikko viihdyttävät lapsia.

Kesästä voi nauttia minigolfia pelaten tai benji-trampoliinissa pomppien. Hiekkakappelissa voi puolestaan järjestää vihki- ja kastetilaisuuksia.

Hiekkalinnalta kätevästi Saimaalle ja lähisaariin

Hiekkalinnalta pääsee kätevästi jatkamaan kesänviettoa esimerkiksi Saimaalle ja lähisaariin. Hiekkalinnan infopisteeltä voi vuokrata kanootteja, kajakkeja, koko perheen soutuveneen tai SUP-lautoja. Välineiden vuokra-aika on tunnista viikkoihin.

Lappeenrantaan voi lähteä tutustumaan polkupyörällä tai katujunalla, jonka reitti alkaa Hiekkalinnalta.

Lisätietoja:

Markkinointi-, matkailu- ja asiakaspalvelupäällikkö Mirka Rahman,
puh. 040 849 9161, mirka.rahman(a)lappeenranta.fi