Hiekkalinnan teemana Suomi 200 vuotta

Hiekkalinnan kesän 2017 teema on Suomi 200 vuotta

Ensi kesänä Lappeenrannan Hiekkalinna kohoaa kaupungin Linnoitusniemen kärkeen jo 14. kerran. Hiekkalinna avautuu kesäkuun neljäs päivä ja on avoinna elokuun loppuun asti. Hiekkalinnan teema on tällä kertaa Suomi 200 vuotta, eli Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Hiekkalinna katsoo vielä sata vuotta edemmäs tulevaisuuteen. 

─ Tarkoitus on veistosten avulla kuvitella, millainen Suomi on sadan vuoden päästä, kertoo Hiekkalinnan projektipäällikkö, veistäjä Kimmo Frosti

Uutta on se, että tänä vuonna Hiekkalinna tekee yhteistyötä lappeenrantalaisen Lauritsalan koulun kanssa. Parikymmentä koulun 3.─6.-luokkalaista on ideoinut opettajansa Annika Lönnrothin johdolla veistosten aiheita. Aiheiksi ovat valikoituneet auto, koulu, hologrammikello, Lappeenranta ja koti vuonna 2117. Lapset tekevät parhaillaan näistä aiheista ryhmissä uutispätkiä Ipad-valinnaisainetunneilla. Tehdyt uutispätkät julkaistaan Hiekkalinnan nettisivuilla ja some-kanavissa. 

─ Nämä lasten aiheet näkyvät veistoksissakin muiden aiheiden ohella. Varsinaiset ammattiveistäjät tulevat tänä vuonna pääosin Espanjasta, Latviasta ja Venäjältä. Varsinkin venäläisiä, klassisen veistokoulutuksen läpikäyneitä nuoria veistäjiä on joukossa aiempaa enemmän, Frosti kertoo. 

Matkailutoimintojen sydän kappelin kera 

Hiekkalinnan päivittäisestä pyörittämisestä vastaa Lappeenrannan kaupungin matkailuinfo, ja kaupunki palkkaa 20 nuorta kesätyöntekijää Hiekkalinnalle. Tästä Hiekkalinnan alueella sijaitsevasta matkailuinfosta saa tietoa ja karttoja. Lisäksi sieltä voi vuokrata pyöriä, kanootteja, SUP-lautoja tai soutuveneen ja ostaa laite- ja katujunalippuja. 

─ Hiekkalinnaa voi ajatella kaupungin matkailutoimintojen sydämenä, josta ulkomaalaistenkin on helppo lähteä tutustumaan kaupunkiin ja Saimaalle. Vieressähän on kosolti ilmaista parkkitilaa, ja katujunakin kurvaa Hiekkalinnan pysäkille, muistuttaa Lappeenrannan markkinointi- ja asiakaspalvelupäällikkö Mirka Rahman. 

Hiekkalinnan alueelta löytyvät entiseen tapaan hiekkaveistokset, kahvila ja jäätelökioski sekä huvilaitteet ─ eli pomppulinna, karuselli ja pikkujuna. Lisäksi paikalle tulee jälleen pienten lasten suosima iso hiekkalaatikko, minigolf sekä elokuva- ja lastenteatteri. 

Viime kesänä ensimmäistä kertaa Hiekkalinnaan rakennettu kappeli toteutetaan myös tänä vuonna. Lappeenrannan seurakunnan ylläpitämässä kappelissa on suunnitelman mukaan hartaus kerran päivässä. Lisäksi kappelissa voi järjestää vihki- ja kastetilaisuuksia. 

Hiekkalinna nousee Lappeenrannan satamaan konkreettisesti projektipäällikkö Kimmo Frostin toimesta ja parinkymmenen veistäjän voimin, mutta yhteistyössä Lappeenrannan kaupungin yrityspalveluiden Wirman ja sen yhteistyökumppaneiden kanssa. 

Lisätietoja: 
Rakentamisesta ja toteutuksesta: Kimmo Frosti, p. 050 321 8833, kimmo@frostiart.fi 
Yritysyhteistyöstä: Antti Tuomaala, p. 0400 658 203, antti.tuomaala@lappeenranta.fi 
Matkailuneuvonta: Mirka Rahman, p. 040 849 9161, mirka.rahman@lappeenranta.fi